Liekki 02/14, Pääkirjoitus, Jaana Johansson

Korviini on tullut kolme suurempaa ruotsinsuomalaista kulttuurihanketta tänä keväänä enkä taatusti ole kuullut edes kaikesta mitä ruotsinsuomalaisen kulttuurin saralla on viime kuukausina tapahtunut ja tapahtumassa.
Nyt alamme toimia, toimimaan – tulossa uusia ruotsinsuomalaisia kirjoittajia, kääntäjiä ja taideverkostoituneita kuvan ja sanantaitajia. Nyt alamme tehdä, tekemään – kirjoitan tarkoituksella kaksi muotoa niin kukin voi valita mieleisensä sillä se on nyt sallittua kuten Paula Ehrnebo kielikommissaan kertoo.

Uppsalan kirjoittajakoulu on kevään aikana kouluttanut koko liudan uusia ruotsinsuomalaisia kirjoittajia; vaikka jotkut viidestätoista kurssilaisesta olivatkin jo kirjoittajina kokeneita toi kurssi uutta intoa ja puhtia kirjoittamiseen heillekin. Näin kurssin päätteeksi vakuutettiin puolin ja toisin. Toivottavasti Uppsalan osin hallintoaluerahoilla mahdollistettu hanke tulee inspiroimaan vastaavanlaisiin kursseihin muualla Ruotsissa. Suomalaista kirjallisuutta on kautta aikojen ollut vaikea saada käännetyksi ruotsinkielelle. Samalla kaivataan uutta kääntäjäsukupolvea. Sellainen on syntymässä kun kymmenen ihmistä on päässyt kääntäjäkurssille jossa on käännetty Janina Orlovin opastuksella Tiina Laitila Kälvemarkin palkittua Kadonnut ranta-esikoisteosta. Kääntäjäkurssin päämääränä on saada kirja julkaistuksi ruotsiksi.

Uppsalassa seitsemän suomalaistaustaista kuvantekijää on perustanut UppsArt-verkoston. He tekevät kuvia runoihin ja niitä on jo ollut Uppsalassa näytteillä, kesän näyttely on Hargissa ja syksyllä ne on esillä Tukholmassa. Sitten nyt 50-vuotiaan Ruotsinsuomalainen-lehden runokilpailu keräsi ruotsinsuomalaisilta satoja runoja - ei kai tässä muuta voi päätoimittajan sijaisena sanoa kuin ihailla sitä että hyvin menee ruotsinsuomalaisella kulttuurilla. Nyt on aika kerätä lisää intoa, virikkeitä ja voimia kaiken inspiraation ylläpitämiseen ja uuden luomiseen - oikein leppoisaa ja virkistävää kesää kaikille!

 

 

Liekki #01/17

    Pääkirjoitus

     

     

     

Liekki #04/16

    Pääkirjoitus

    FINNJÄVLAR

     

     

Liekki #03/16

    Pääkirjoitus

    Erilaisuudesta elokuvaan

     

     

Liekki #02/16

    Pääkirjoitus

    Monen kulttuurin rikkaus ja rasitus

     

     

Liekki #01/16

    Pääkirjoitus

    Ruotsinsuomalaista

    kirjallisuutta 40 vuotta

     

     

Liekki #04/15

    Pääkirjoitus

    Kielen päällä

    Muuttuva ruotsinsuomalainen kirjallisuus

     

Liekki #03/15

    Pääkirjoitus

Liekki #02/15

    Pääkirjoitus

Liekki #01/15

    Pääkirjoitus

Liekki #04/14

    Pääkirjoitus

Liekki #03/14

 

    Pääkirjoitus

Liekki #02/14

    Pääkirjoitus

    Kielenpäällä

    Puheenvuoro

Liekki #01/14

    Pääkirjoitus

    Puheenvuoro